Matkalla Pök­syn­haa­raan

Ruuhijärven ranta sekä sitä seuraava metsäpätkä olivat oli helppokulkuisia. Ruuhijärven rannassa oli joku retkeilijä kiinnittänyt riippumattonsa puiden väliin suoraan lammen rannalle. Ei hassumpi näköalapaikka. Oma määränpääni oli Pöksynhaara-lammen reuna sekä sen ja Suolikas-lammen väliset kalliot. Molemmissa paikoissa oli ennakkotietojeni mukaan luolat, jotka halusin reitilläni nähdä. 

Istahdin hetkeksi alas Pöksynhaaran luolan lähellä olevalle kivelle ja katselin edessäni olevaa maisemaa. Pöksynhaara-lampi on pieni sydämen muotoinen lampi keskellä eri kokoisten lampien rykelmää Nuuksiossa. Kun tutkin alueella olevia nähtävyyksiä, löysin ensin alueen luolat ja sen jälkeen tämän pienen hassulla nimellä ja sympaattisella muodolla varustetun lammen. 

Olin sen verran ajatuksissani, että säikähdin, kun kallion reunan takaa ilmestyi yhtäkkiä pariskunta eteeni. Päätin luovuttaa suosiolla paikkani heille, sillä heillä oli toiveinaan pitää luolan edustalla evästauko. Itselläni oli vielä pidempi matka käveltävänä, joten oli järkevää jatkaa matkaa. 

Suolikkaan rannassa olikin tungosta. Kaunis ilma oli saanut ihmiset liikkelle ja paikalla oli melkein kymmenkunta ulkoilijaa eri seurueissa. Sanottuani pikaiset ystävälliset heipat, kävin nopeasti katsomassa toisen luolan ja jatkoin suosiolla matkaani rauhallisemmalle alueelle. Tämä viikko oli ollut erityisen kiireinen töissä ja kaipasin todella paljon hiljaisuutta ja rauhaa. Siispä päätin poiketa isommilta poluilta ja suunnistaa kohti Pientä Majaslampea. Arvelin, että siellä on varmaan hiljaista. 

Suolikkaan luolasta mainitsen sen verran, että luola näyttää todellista pienemmältä kuvassa. Luolan lipan alle mahtuisi hyvin esim. istumaan ja pitämään sadetta. Molemmat luolat olivat muutenkin hienompia luonnossa, kuin mitä ne ovat kuvissa. Joidenkin kohteiden erityispiirteitä on joskus hankala saada kuvattua. 

Majaslammen poluilla ei tullut ketään vastaan. Toisaalta se ei ollut ihme, sillä jouduin kiertelemään hetken, kun etsin yhdessä kohdassa kuivaa etenemispaikkaa. Kostea alue oli pieni ja kun olin sen selvittänyt ja noussut hieman ylemmäs kallion päälle, pääsin etenemään taas rivakasti. 

Pieni Majaslampi oli söpö pieni ilmestys keskellä ei mitään. Lammen ympäristössä ei näkynyt eikä kuulunut yhtään ketään eikä mitään, joten otin repustani alustan ja istahdin mättäälle lammen viereen. Aurinko sattui myös pilkistämään juuri sopivasti puiden raosta kasvoilleni, joten sain todellakin nautiskella omasta rauhasta. Istuskelin siinä lammen tuntumassa varmaan lähemmäs puoli tuntia keräämässä energiaa auringosta, kunnes päätin jatkaa seuraavaksi kohti Iso Majaslampea, jossa suunnittelin myös pitäväni evästauon. 

Päästyäni Majaslammen rantaan, kävelin hetken rantaa reunustavilla kallioilla, jonka jälkeen etsin sopivan kielekkeen evästauolleni ja istahdin sille syömään eväitäni. Aikaa oli vierähtänyt metsässä jo muutama tunti ja matkaakin oli kertynyt jo reilut 9 km. En ollut huomannut nälkää kävellessä, mutta nyt kun avasin voileipäpussukkani ja kaadoin lämmintä kaakaota kuppiin, voi sanoa että eväät tekivät kauppansa. 

Yksi paikka oli vielä nähtävä ennen paluuta autolle. Se oli viereinen Mustavuori, joka oli kaiketi Espoon korkein kohta. Lähteissäni laskeutumaan sitä alaspäin, katosi kännykästä kokonaan kuuluvuus. Olin tähän asti suunnistanut pelkästään kännykän avulla. Mietin kaivanko kartan ja kompassin esiin, vai palaanko takaisin jälkiäni ja niinhän siinä kävi, että päädyin kiipeämään mäen rinnettä toiseenkin kertaan ylöspäin. Päätin nimittäin jatkaa kännykän avulla sen helppouden vuoksi, sillä auringon laskuun ei ollut enää kovin paljoa aikaa. 

Seurailin alueella kulkevaa polkua ja suuntasin kulkuni takaisin kohti Ruuhijärveä. Tämä loppupätkä olikin sitten tämän reissun puuduttavinta satoa. Edessä ei ollut kuin polkua polun perään, eikä ennen Ruuhijärveä ollut mitään katseltavaa. Toki metsässä oli kiva kävellä, mutta olihan sitä tullut käveltyä jo muutenkin riittämiin päivän aikana. 

Ruuhijärvellä nappasin vielä muutaman kuvan ja ihmettelin ohi kävellessäni samaa pienoisrautatietä, jonka jälkeen olinkin jo takaisin Ruuhijärventien hiekkatiellä matkalla kohti autoa. 

Matkaa tämän päivän reitille tuli reilut 17 km. Minun oli alun perin tarkoitus jatkaa matkaani Hauklammen ja Orajärven kautta autolle, mutta valoisa aika meni kuin varkain ohi istuskellessani lampien rannoilla. Reissu teki siis tehtävänsä, sillä kotiin päästyäni oli pääni aivan tyhjä ja illalla uni maistui.