Background
27.7.2021kansallispuisto, historia

Kor­te­nie­men pe­rin­ne­ti­la ja sees­tei­nen Lies­jär­ven kan­sal­lis­puis­to

Ta­po­lan­jär­vel­tä löysinkin hienon Sil­ta­lah­den tu­li­pai­kan, johon oli lyhyt, noin ki­lo­met­rin matka park­ki­pai­kal­ta. Mieleeni tuli heti, että tälle paikalle voisi helposti lähteä päi­vä­reis­sul­le pii­pah­ta­maan tu­lis­te­le­mas­sa, jos ei haluaisi lähteä sy­vem­mäl­le metsään, tai pi­dem­mäl­le reissulle.
1646415915180_Korteniemi%20kartta-me.png

Kello oli taas kolme, kun olin perillä Kor­te­nie­men pe­rin­ne­ti­lal­la. Aamu-unisen normaali päivän seik­kai­lu­jen aloi­tusa­jan­koh­ta, josta näyttäisi tulleen kesäinen tapa. Iltapän lähdöissä on se hyvä puoli, että aurinko ei yleensä paahda enää niin kovasti ja reiteillä saattaa olla myös vähemmän väkeä liikkellä. Tosin kesäloma-aikana sekään ei ole taattua. 


Katselin edel­li­se­nä iltana, mitä hienoa kat­sel­ta­vaa sattuisi reitin varrelle Lies­jär­ven kan­sal­lis­puis­tos­sa ja Kor­te­nie­men pe­rin­ne­ti­la herätti kiin­nos­tuk­se­ni. Tällainen pe­rin­ne­mil­jöö on aina hieno. Olin lapsena muutaman kerran Pohjois-Pir­kan­maal­la Virtain pe­rin­ne­ky­läs­sä eri­lai­sil­la leireillä, mm. 4H-, lan­gan­vär­jäys- ja rat­sas­tus­lei­ril­lä ja minulle on jäänyt siitä paikasta todella hyvät ja kauniit muistot. Mieleeni tulikin heti se sama sym­paat­ti­nen fiilis Kor­te­nie­meä kä­sit­te­le­vis­tä ar­tik­ke­leis­ta ja kuvista, joka minulla tuli jo lapsena, kun astuin Virtain pe­rin­ne­ky­län pihaan en­sim­mäi­sen kerran. Kauniita vanhoja ra­ken­nuk­sia, eläimiä, vanhoja työkaluja ja hyvää mieltä. 


Kor­te­nie­men pe­rin­ne­ti­la


Minua on kiehtonut aina ajatus, että olisin syntynyt 50-60 vuotta sitten. Siispä tunsin oloni heti ko­toi­sak­si as­tel­les­sa­ni il­ta­päi­vän au­rin­gos­sa Kor­te­nie­men pe­rin­ne­ti­lan pi­ha­pii­riin. Park­ki­pai­kal­ta pe­rin­ne­ti­lal­le ei ollut kuin muutama sata metriä. Minua vastaan käveli jo ennen pihaan saa­pu­mis­ta joku tilan asukeista tai työn­te­ki­jöis­tä pe­rin­nea­su päällään. Saatuani ky­sy­myk­see­ni hy­myi­le­vän vas­tauk­sen, lähdin kier­tä­mään pihaa sillä eväs­tyk­sel­lä, että tilalla saa kierrellä täysin vapaasti ja käydä jopa ra­ken­nuk­sis­sa sisällä.


Äi­ti­nil­lä­ni oli tapana vaalia kar­ja­lai­sia pe­rin­tei­tä, eri­tyi­ses­ti silloin kun muutimme Pohjois-Kar­ja­las­ta kes­kem­mäl­le Suomea. En ym­mär­tä­nyt miksei joka perheessä tehty sult­si­noi­ta tai kukkosia, tai miksi saatoin näyttää ehkä hieman ek­soot­ti­sel­ta alta kou­lui­käi­se­nä, kun äitini puki minut usein mekkoon, val­koi­siin pol­vi­suk­kiin ja pit­sies­suun "ihmisten ilmoille" läh­ties­säm­me. Itselleen äitini kietaisi huivin hiustensa suojaksi. Olin itse tottunut näihin sekä muihin kar­ja­lai­siin tapoihin ja pe­rin­tei­siin sekä äitini vahvaan kar­ja­lais­mur­tee­seen. Minulle ne asiat olivat arkea. En osannut aina hahmottaa, että niissä tavoissa oli mitään erikoista, vaikka kaverini niitä joskus häm­mäs­te­li­vät­kin. 


Havahduin tuohon aja­tuk­seen, kun mietin miten ek­soot­tis­ta oli nähdä tilan työn­te­ki­jä mekossa ja essussa, vanhan 1900-luvun alun pu­na­mul­tata­lon pihassa. Jotain kum­mal­li­sen kotoisaa ja niin tuttua...


1645039450924_IMG_1734-me.jpg

Pihasta löytyi muutama vanha rakennus, päärakennus sekä sauna. Metsän reunasta pilkisti ympäri pihapiiriä Liesjärven ranta. Pihan aidat olivat tehty menneen ajan tapaan heinäseipäistä. Yhden rakennuksen vieressä oli lampaita aitauksessa ja kanat sekä hyvin omanarvontuntoinen kukko käyskentelivät rakennuksen pihalla vapaina. Lisäksi rakennuksissa ja pihalla oli erilaisia vanhanajan työkaluja ja tavaroita, joihin pääsi tutustumaan. Osa työkaluista näytti tutuilta, sillä olin nähnyt samanlaisia Pohjois-Karjalan mökillämme. 


Yhden rakennuksen katto näytti olevan tehty tuohesta ja se oli sen verran eksoottinen ratkaisu, että tutkin asiaa hieman kotona. Tuohi on toiminut aikoinaan ilmeisen kestävänä vesieristeenä rakennusten katolla ja se onkin ollut varsin yleinen materiaali katoilla vielä 1800-luvulla. Tuohikattoja on nykyisin enää todella harvoissa suojelluissa kohteissa. Sen lisäksi, että tuohikatot ovat harvinaisia, ne ovat myös erikoisella tavalla hyvin kauniita. Lisään alemmas myös kuvan tuohikatosta. Kaunis, eikö?


Pihaa vartioi valppaana sen keskeltä ihmisen korkuinen variksenpelätti. Lisäksi keskellä pihamaata oli vanha kaivo, johon tähän artikkelin pääkuva ei viittaa millään tavalla. Kuvan uudempi kaivo olikin sijoitettu pihan perukoille. Sieltä pihan perältä, saunan läheltä, löytyi myös vanha kivikautinen asuinpaikka, jonka kohdalla oli kyltti opastamassa vierailijaa.


Pihapiiriä viljellään ja hoidetaan vanhanajan työkaluilla ja tilan töihin on myös mahdollista osallistua tiettyinä aikoina. Tilaan tutustuminen on maksutonta. Mikäli lähtee Liesjärven kansallispuistoon, kannattaa käydä perinnetilalla, sillä lyhyelläkin vierailulla pääsee jo tunnelmaan ja näkee paikat. 


1645039448374_IMG_1720-me.jpg
1645039448829_IMG_1729-me.jpg
1645039450440_IMG_1751-me.jpg
1645039452520_IMG_1744-me.jpg
1645039450738_IMG_1746-me.jpg
1645039450321_IMG_1731-me.jpg
1645039450856_IMG_1737-me.jpg
1645039449559_IMG_1740-me.jpg

Lies­jär­ven kan­sal­lis­puis­to 


Kor­te­jär­ven pe­rin­ne­ti­lal­ta oli lyhyt siirtymä autolla kä­ve­ly­rei­til­le­ni kan­sal­lis­puis­tos­sa. Olin ajatellut kä­ve­le­vä­ni ainakin pätkän Il­ves­reit­tiä, piipahtaa Kaks­ve­ti­nen-järvellä ja Peu­ka­lo­lam­min laavulla. Minulla ei ollut tarkkaa suun­ni­tel­maa il­ta­päi­vän ja illan varalle, joten pakkasin vain kartan, eväät, juotavaa ja en­sia­pu­lau­kun laukkuuni. Läksin kä­ve­le­mään avoimin mielin metsään kohti Ta­po­lan­jär­veä, Kan­te­luk­sen­tien varrella olevalta park­ki­pai­kal­ta. 


Ta­po­lan­jär­vel­tä löysinkin hienon Sil­ta­lah­den tu­li­pai­kan, johon oli lyhyt, noin ki­lo­met­rin matka park­ki­pai­kal­ta. Mieleeni tuli heti, että tälle paikalle voisi helposti lähteä päi­vä­reis­sul­le pii­pah­ta­maan tu­lis­te­le­mas­sa, jos ei haluaisi lähteä sy­vem­mäl­le metsään, tai pi­dem­mäl­le reissulle. Paikalla oli myös huussi ja ympärisö oli oikein hieno, järven vieressä. 


1646415978391_Liesj%C3%A4rvi%20kartta-me.png
1645041371241_tulipaikka-me.jpg

Reitti jatkui Tapolanjärveltä hyvin tasaisena. Välillä kuljettiin mäntymetsässä, välillä kallioille, poluilla ja välillä taas pitkospuilla. Minulla oli jälleen kartta mukana, joten en liiemmin kiinnittänyt huomiota reittimerkkeihin. Ainoa asia, johon sen sijaan kiinnitin huomioni, oli opastekyltit. Useammassa kyltissä oli nimittäin Ilvesreitin merkki (kaikissa ei edes sitä), mutta useista viitoista puuttuivat kokonaan kirjoitukset tai paikannimet. Mietin, olivatko nimikyltit parhaillaan uusittavina. Kuva löytyy alempaa. 


Reitti oli kokonaisuudessaan hyvin helppo. Ainoa haaste olivat aivan loppureitistä vastaan tulleet isompi juurakko, sekä kivikkoinen pätkä polkua. Korkeuseroja oli vähän ainakin omalla reitilläni ja kävelystä tulikin lähinnä päivälenkki metsässä. Ainoa mistä en niin välittänyt, oli oman reittini puolenvälin jälkeen tulllut muutaman kilometrin matka hiekkatiellä. Lisäksi yksi kohta reitistä oli kokonaan suljettu. 


Poikkesin reitin loppupuolella idyllisen näköisellä Kaksvetinen-järvellä, josta löysin oikein mukavan näköisen kodan ja liiterin. En jäänyt kuitenkaan sinne pitämään taukoa, vaan päätin suunnistaa  Peukalolammin laavulle kilometrin päähän. Minua ei houkuttanut yli +28°C asteen helteessä kodan suljetussa tilassa oleminen. 


En oikein tiedä mitä ajattelen Peukalolammin laavusta. Laavu oli oikein hieno ja sympaattinen ja sen pihassa oli myös liiteri ja pöytä penkkeineen. Se mikä ei ehkä omaa silmää miellyttänyt, oli laaja hiekkakenttä, jolla edellä mainitut sijaitsivat ja joka vei ehkä vähän viehätystä paikasta. Yleensä miellän laavut nimenomaan metsäkohteiksi, suoraan luonnon keskelle. Jäin silti syömään nopeat eväät  laavulle ja jatkoin pätkän matkaa hiekkatietä, kunnes pääsin puikahtamaan takaisin metsäpolulle, joka kartan mukaan johdattaisi minut takaisin autolleni. 


Loppumatkasta tuli vastaan lisää nimettömiä kylttejä. Pääsin kävelemään osan matkasta kalliolla ja metsässä, mutta yhdessä vaiheessa polku muuttui ensin kivikoksi ja lopulta juurakkoiseksi. 

Ei mikään iso asia, mutta tällaisessa maastossa saa olla tarkkana etenkin märällä kelillä, ettei telo nilkkojaan. Itselläni ei tätä ongelmaa ollut, joten tepastelin juurakoiden ja kivien kolojen keskellä hieman tavallista tarkkaavaisemmin. Polku muuttui onneksi melko nopeasti takaisin tavallisen tasaiseksi metsäpoluksi. 


1645043679445_Juurakko%20ja%20kivikko-me.jpg

Omalle reitilleni tuli mittaa 13,2 km ja aikaa sain kulumaan reitillä 3:11 tuntia. Kokonaisnousua reitillä oli 130 m, joka hieman yllätti minut jälkikäteen. Vaikkei tuokaan mikään iso nousu ollut kokonaisuutena, maasto oli tuntunut tasaisemmalta. Ehkäpä ajatuksiini vaikutti aikaisempi Komiolla tehty päiväretki suurempine korkeuseroineen, johon verrattuna Liesjärven lenkki vaikutti lähes tasamaalla kävelyltä. 


Tämä oli kokonaisuutena mukava kansallispuisto ja kiva päivä. Kaunis, puhdas luonto koukuttaa aina. Metsäreitillä ei ehkä ollut hirveästi katseltavaa, mutta kevyen päivän ulkoilupaikkana tämä on oiva ja kiva kohde. Lähden kyllä mielelläni uudelleenkin lenkkeilemään tänne ja tutustumaan myös muuhun kohtaan Hämeen Ilvesreittiä.


1645041169788_IMG_1791-me.jpg
1645041170745_IMG_1762-me.jpg
1645041170267_IMG_1766-me.jpg
1645041173735_IMG_1781-me.jpg
1645041169727_IMG_1784-me.jpg
1645041173685_IMG_1787-me.jpg
1645041172308_IMG_1776-me.jpg
1645041172153_IMG_1782-me.jpg
1645041171761_IMG_1785-me.jpg
1645041172145_IMG_1763-me.jpg
1645041170752_IMG_1765-me.jpg
Jaa tämä artikkeli

Kommentit