Background
6.1.2022ulkoilualue

Esit­te­lys­sä Kai­ta­lam­pi, Espoon helmi

Ei ole montaa viikkoa, kun seisoin yöllä yhdeltä yksinäni keskellä Kai­ta­lam­men jäätä, lammen rannassa olevan laiturin vieressä ja koitin kompassin kanssa tihrustaa yö­tai­vaal­le näh­däk­se­ni mah­dol­li­ses­ti poh­joi­sel­la taivaalla re­von­tu­lia.


Kaitalampi on nimensä mukaisesti pitkä ja kapea muodoltaan. Vesi lammessa on kohtuullisen kirkasta ja rannat ovat kivikkoisia ja äkkisyviä. Rantoja kehystävät monessa paikassa jyrkät kalliot. Kaitalammen länsipuoli on suojeltu aarnialue. 


Kaitalampi kuuluu Luukaan (Luukin) ulkoilualueeseen, josta kirjoitin aikaisemmin oman esittelyn. Luukista lähtevä 8,6 km reitti kulkee pitkin Kaitalammen ja Vihdintien toisella puolella olevan Halkolammen rantaa. 


Olen käynyt Kaitalammella kymmeniä kertoja. Olen lenkkeillyt, uinut, grillannut, maannut riippumatossa ja istunut rantakallioilla lukemassa tai oleskelemassa. Täällä on tullut myös liikuttua kaikkina vuoden- ja vuoronkaudenaikoina. Ei pelkästään Kaitalammella ja sen ympäristössä, vaan tien toisella puolella olevan parkkipaikan puoleisessa metsässä myös. Jätän kuitenkin tuon puolen Vihdintiestä nyt käsittelemättä. 


Ei ole montaa viikkoa, kun seisoin yöllä yhdeltä yksinäni keskellä Kaitalammen jäätä, lammen rannassa olevan laiturin vieressä tihrustaen kompassin kanssa yötaivaalle. Aurora-sovellus oli tunti sitten lähettänyt hälytyksiä revontulista tuon tuosta ja satuin olemaan valveilla, joten ei kun auton nokka kohti Kaitalammen viereistä bussipysäkkiä ja katse kohti pohjoista. Siellä minä seisoin jäällä jäärautoineni kuunnellen yötaivasta tarkkaillessani mahtavana paukkuvaa ja kumisevaa jäätä. 



1645903553312_IMG_9546-me.jpg

Olin käynyt viikko aiemmin hiihtelemässä liukulumikengillä lammen jäällä ja edellisellä viikolla kuvaamassa kalliolla. 


Tämä on helppo kohde tulla ulkoilemaan ja happihypelylle. Ainoa rajoite ovat parkkipaikat, joiden rajallisuus on toisinaan haaste Uudellamaan suosituissa kohteissa. Vihdintien molemmilla puolilla on omat parkkipaikat, joista kumpaakin mahtuu muutama kymmenen autoa. Varsinkin kesäkautena ne ovat kuitenkin täynnä ja autoja on usein pitkin tien piennarta. Talvella Kaitalammen puolella olevalle parkkipaikalle menevä jyrkkä tie on taas joskus niin jäässä, että sinne on turha yrittää ajaa ollenkaan. 


Vaikka Kaitalammella on lähes aina ulkoilijoita, on lampi sen verran pitkä, että ihmiset katoavat ja sulautuvat kukin omiin paikkoihinsa riittävän hyvin, niin että jokaiselle piisaa oma riittävän rauhallinen kaistale rantaa. Ihmiset ottavat myös kivasti huomioon paikalla jo valmiiksi olevat ulkoilijat. 


1645903551592_1C3DF29E-8450-4681-A331-DEC9C83233E1-me.jpg
1645903826209_IMG_3727-me.jpg
1646675090987_IMG_9642-me.jpg
1645903558259_IMG_9206-me.jpg
1645903870376_IMG_370-me.jpg
1645903965989_34D63AD3-78AE-47C7-9267-34D5F89A396-me.jpg
1645903558479_IMG_9205-me.jpg
1645903826178_IMG_3599-me.jpg
1645903825920_IMG_3607-me.jpg


Talvella Kaitalammen jäällä näkee usein pilkkijöitä pakkeineen. Itsekin olen haaveillut lähteväni joskus lammelle kokeilemaan kalaonneani. Edellisestä pilkkireissustani on jo parin vuoden tauko. Kesäisin lampea uivat edes takaisin kilpa- ja pitkänmatkan uimarit. Välillä taas suppailijat etenevät lammella lautoineen. Talvella ulkoilijat kansoittavat lammen jään hiihdellen ja kävellen lammen rantoja. 


Lammen alkupäässä on pitkä ja hyväkuntoinen laituri uimareille. Lisäksi lammen rannoilta voi lähteä useammasta paikasta uimaan. Hieman varovainen pitää olla, sillä rantavedessä on paljon eri kokoisia kiviä. Oman kokemukseni perusteella lammen vesi ei ole kaikkein lämpimintä muihin alueen vesistöihin verrattuna. Luulen sen johtuvan lammen syvyydestä ja äkkijyrkästä pohjasta. Vesi on kuitenkin puhdasta, enkä ole kertaakaan nähnyt levää vedessä, tai kuullut alueella esiintyvästä levästä. 


Lammen itäpuolella on kaksi keittokatosta pöytineen ja penkkeineen. Mikäli talvella mielii tulistelemaan, on syytä ottaa omat puut mukaan, sillä puuhuoltoa ei ole kummallakaan katoksella talviaikana. Lisäksi katokset ovat usein varattuja. Itse ratkaisin asian viemällä tulipaikan jäälle mennessäni. Keksin nimittäin ottaa yhdelle tammikuun Kaitalammen iltaulkoiluistani titaanikamiinan ja puut mukaani. Siellä minä keittelin sapuskat lammen jäällä ja mitään ei jäänyt visiitistäni jälkeen. Tunnelmallista touhua. 

1645903556327_IMG_9589-me.jpg


Kaitalammen Vihdintien puoleista päätyä kiertää molemmilla puolilla leveä ja hyväkuntoinen hiekkapolku. Länsipuolella polku muuttuu jossain vaiheessa ensin tavalliseksi metsäpoluksi, joka tyssää edessä olevaan kallioon. Mikäli lammen mielii kiertää, pitää se tehdä kallion takaa metsässä kiertävän polun kautta. 


Itäpuolella polku vie helppokulkuisille kallioille useammassa eri kohdassa ja näiden kallioiden päältä saa hienoja kuvia Kaitalammesta etenkin auringonlaskujen aikaan ja toki muutenkin. Länsipuolen kalliot ovat matalampia edellä mainittua kalliota lukuun ottamatta. Senkin kallion päälle pääsee helposti kapuamaan polkua pitkin, joskin se ei ole ehkä ihan yhtä helppo reitti esim. pienempien lasten kanssa, kuin idän puolella olevat kalliot leveine polkuineen. 


Ainoa "huono" puoli Kaitalammen ja Luukin alueissa on, ettei siellä saa yöpyä. Tosin ymmärrän sen hyvin näillä käyttöasteilla ja väkimäärillä. Säilyypähän ympäristö parempana sitten myös jälkipolville. 


Ensi kesän suunnitelmissani olisi kävellä Kaitalammen eteläisen kärjen kautta hieman pidemmälle metsään ja käydä samalla kapuamassa muutamalla kartassa näkyvällä kalliolla matkan varrella. 


1645903556896_IMG_3559-me.jpg
1645903559465_IMG_3592-me.jpg
1645903555143_IMG_5669-me.jpg
1645903559445_IMG_4048-me.jpg
1645906247824_IMG_3549-me.jpg
Jaa tämä artikkeli

Kommentit